Nälkä ei lähde syömällä, eikä jano juomalla. Mikään maailman uni ei estä väsymästä uudelleen, eikä siivoaminen estä uuden pölyn laskeutumista. Tämä "kodin" kaipuu ei lähde kaipaamalla.
Ajattelihan Kierkegaardkin, ettei ole viisasta kaivata mitään sellaista, minkä voi sen kerran saavutettuaan menettää, koska menetyksen jälkeen joutuu aloittamaan kaiken taas alusta. Hienoin ajatus pitkään aikaan: Jumalaa ihminen ei voi saavuttaa eikä menettää; häntä voi vain alati lähestyä.
Tuntuu turhalta kaikki vaivannäkö. Mikään ei ole koskaan tarpeeksi, joten miksi nähdä vaivaa? Ja sitten. Joku sana aukesi ehkä ensimmmäistä kerta oikeasti odottamisen arvoisena ja ymmärrettävänä lupauksena.
”joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Joh. 4:14
keskiviikkona 14. lokakuuta 2009
sunnuntaina 11. lokakuuta 2009
Odotan lunta joka vuosi yhtä paljon. Aivan niin kuin lapsena. Jostain syystä muistan erityisen hyvin miltä tuntui neljä vuotta sitten. Kodin seinät olivat keltaiset ja minulla oli lämmin. Minä iloitsin lumesta enemmän kuin ystävä. Jotkut asiat eivät vain muutu.
keskiviikkona 23. syyskuuta 2009
tähän heräsin tänään.
If I can't keep it,
at least let me call it by name.
That was called falling, this is called pain,
it's called love, what I'm losing.
I know love is a stranger,
I know that changes come,
I know love is a changer.
I'm gonna go quietly,
you dont have to tell me to.
Just let me lie a little longer next to you.
Not tryin' to bother you,
I'm just tryin' to breathe you in,
and then I will leave you there
where you are sleeping.
Speaking of loving you, I do.
I'm telling you stranger to stranger.
Whatever changes come to you,
i'm telling you changer to changer.
Worn in or stolen, your shadow from me,
but I hold its shape in my mind,
the shape of your back when you turned it on me, one last time.
And out in the waking world,
nobody understands exactly how light it is,
exactly how free I am.
One minute I'm laughing, and the next one I'm lost.
I'm watching the birds fly by, watching the highways cross.
Speaking of loving you, I do.
telling you stranger to stranger.
Whatever changes come to you,
I'm telling you changer to changer.
If I can't keep it,
at least let me call it by name.
at least let me call it by name.
That was called falling, this is called pain,
it's called love, what I'm losing.
I know love is a stranger,
I know that changes come,
I know love is a changer.
I'm gonna go quietly,
you dont have to tell me to.
Just let me lie a little longer next to you.
Not tryin' to bother you,
I'm just tryin' to breathe you in,
and then I will leave you there
where you are sleeping.
Speaking of loving you, I do.
I'm telling you stranger to stranger.
Whatever changes come to you,
i'm telling you changer to changer.
Worn in or stolen, your shadow from me,
but I hold its shape in my mind,
the shape of your back when you turned it on me, one last time.
And out in the waking world,
nobody understands exactly how light it is,
exactly how free I am.
One minute I'm laughing, and the next one I'm lost.
I'm watching the birds fly by, watching the highways cross.
Speaking of loving you, I do.
telling you stranger to stranger.
Whatever changes come to you,
I'm telling you changer to changer.
If I can't keep it,
at least let me call it by name.
perjantaina 11. syyskuuta 2009
aamu.
Miksi kaikki omistamani elektroniikka lakkaa toimimasta yhtäaikaa? Tietokone, mp3-soitin ja puhelin. Ja minulla on oikeastaan hauskaa! Lähinnä iloitsen huomatessani, etteivät ne kiinnosta minua paskaakaan. Oikeastaan tekee mieli protestoida kaikenmaailman turhan kehityksen edessä. Pidetäänpä tämä touhu mahdollisimman yksinkertaisena, niin pysytään onnellisempina ja vähempään tyytyväisinä.
Ensinnäkin. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että kaikenlainen tieteellisyys ja kuolleiden tutkimusten tekeminen kiinnostavat minua yhtä vähän kuin intohimottomat ihmiset. Totta on toisaalta sekin, että salaa ja hetkittäin nautin tietynlaisesta akateemisuudesta, enkä voi olla täysin haastamatta itseäni siihen mukaan. Kyllä, minä olen salaa sellainen halveksuttava tyyppi, joka määrittelee olemassa oloaan ja sen arvoa älyllisten saavutustensa kautta.
Samaan aikaan ihailen eniten ihmisiä, jotka eivät määrittele itseään sellaisten turhanpäiväisyyksien kautta, kuten ”mitä teen työkseni?” tai ”kuinka korkeasti koulutettu olen?”. Onneksi suurempi osa minusta on aina kapinoinut niitä tunkkaiselle haisevia akateemisuuden puolesta liputtavia rehtoreita vastaan, joiden mielestä ainut oikea elämänpolku kulkee lukion ja yliopiston kautta.
Minä tukehdun siihen epäluovuuteen, että olen yrittänyt istua viikkoja koneen ääressä referoimassa muiden tekstejä, pelkästään sen takia, että tämä nyt vain täytyy tehdä. Yhtäkkiä koen suunnatonta itseilmaisun tarvetta. Halua lukea, kirjoittaa, soittaa ja laulaa. Yhtäkkiä en koe minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, etten tee väkisin asioita jotka lähinnä oksettavat. Ja yhtäkkiä koen iloa lukiessani tekstiä, jonka kirjoittaja puhuu elämän pienistä asioista niille kuuluvalla intohimolla, terävästi ja tarkkanäköisesti. Sillä tavalla, että se saa minut haluamaan todella jotain muuta, kuin epäluovaa elämää.
Minä se olen yksi elämän riivaama ihminen! Terveisiä Torstille. Toisaalta vihaan äärimmäisyyksiä, toisaalta elän mielummin niin. Toisaalta vihaan sitä itsensä muiden yläpuolelle nostamisen kulttuuria, joka liittyy kaikkeen kapinallisuuteen ja epäsovinnaisuuden ihannointiin. Toisaalta vihaan ja kadehdin ihmisiä, jotka voivat elää elämänsä sen suurempia ajattelematta, välinpitämättömästi ja veltosti. Mutta koska en selvästi pysty siihen autuuteen, koen hetkellistä ja yllättävän pakottavaa tarvetta ravistella ainakin itseäni, jos en muita. Ravistella mistä ja miksi, siitä en ole varma.
Loppujen lopuksi rakastan yksinkertaisia asioita. En äärimmäisyyksiä. Kunhan tästä kasvan, aion rauhoittua ja elää sopivassa tasapainossa järjen ja tunteideni kanssa. Ihanan naiivia.
Ensinnäkin. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että kaikenlainen tieteellisyys ja kuolleiden tutkimusten tekeminen kiinnostavat minua yhtä vähän kuin intohimottomat ihmiset. Totta on toisaalta sekin, että salaa ja hetkittäin nautin tietynlaisesta akateemisuudesta, enkä voi olla täysin haastamatta itseäni siihen mukaan. Kyllä, minä olen salaa sellainen halveksuttava tyyppi, joka määrittelee olemassa oloaan ja sen arvoa älyllisten saavutustensa kautta.
Samaan aikaan ihailen eniten ihmisiä, jotka eivät määrittele itseään sellaisten turhanpäiväisyyksien kautta, kuten ”mitä teen työkseni?” tai ”kuinka korkeasti koulutettu olen?”. Onneksi suurempi osa minusta on aina kapinoinut niitä tunkkaiselle haisevia akateemisuuden puolesta liputtavia rehtoreita vastaan, joiden mielestä ainut oikea elämänpolku kulkee lukion ja yliopiston kautta.
Minä tukehdun siihen epäluovuuteen, että olen yrittänyt istua viikkoja koneen ääressä referoimassa muiden tekstejä, pelkästään sen takia, että tämä nyt vain täytyy tehdä. Yhtäkkiä koen suunnatonta itseilmaisun tarvetta. Halua lukea, kirjoittaa, soittaa ja laulaa. Yhtäkkiä en koe minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, etten tee väkisin asioita jotka lähinnä oksettavat. Ja yhtäkkiä koen iloa lukiessani tekstiä, jonka kirjoittaja puhuu elämän pienistä asioista niille kuuluvalla intohimolla, terävästi ja tarkkanäköisesti. Sillä tavalla, että se saa minut haluamaan todella jotain muuta, kuin epäluovaa elämää.
Minä se olen yksi elämän riivaama ihminen! Terveisiä Torstille. Toisaalta vihaan äärimmäisyyksiä, toisaalta elän mielummin niin. Toisaalta vihaan sitä itsensä muiden yläpuolelle nostamisen kulttuuria, joka liittyy kaikkeen kapinallisuuteen ja epäsovinnaisuuden ihannointiin. Toisaalta vihaan ja kadehdin ihmisiä, jotka voivat elää elämänsä sen suurempia ajattelematta, välinpitämättömästi ja veltosti. Mutta koska en selvästi pysty siihen autuuteen, koen hetkellistä ja yllättävän pakottavaa tarvetta ravistella ainakin itseäni, jos en muita. Ravistella mistä ja miksi, siitä en ole varma.
Loppujen lopuksi rakastan yksinkertaisia asioita. En äärimmäisyyksiä. Kunhan tästä kasvan, aion rauhoittua ja elää sopivassa tasapainossa järjen ja tunteideni kanssa. Ihanan naiivia.
torstaina 10. syyskuuta 2009
nepalin syksy.
Selasin elämää taaksepäin. Satoja sivuja, satoja päiviä. Mietinkin miksi syksy tuntuu tänä vuonna jotenkin hämmentävän vieraalta ja uudelta. Siitä on tasan vuosi.
Vuosi ja seitsemän päivää.
Kirjoitin surevani, etten osannut auttaa sinua. Kirjoitin siitä miltä tuntuu lähteä. Siitä miten vihaan kun sanotaan, että jostain täytyy luopua, että jotain voi syntyä tilalle. ”Kaikkihan sen tietävät, joten eiköhän se sovi minullekin. Kun ei edes tunnu miltään. Vaikka eilen tuntui.”
Vuosi ja kolme päivää.
”Minulla on vaiva joka ei tapa, mutta silti olen täällä sairauksien supermarketissa. Keltainen lappu kourassani. Se kertoo kuka olen, ja mistä syystä vien asiantuntijoiden arvokasta aikaa. Käytävästä vasemmalle, T-alueelle. T-alueelta selvitään, mutta millä kirjaimella kuvataan niitä, jotka eivät ehkä ole yhtä onnekkaita? --- Ei tunnu siltä, että olen lähdössä.”
360päivää.
Lentokoneessa, 5228km Delhiin ja ”Hyvää Nepalia!” -tekstiviestit. Toivomus, että vanhat muistot antaisivat jo olla.
Vähän alle vuosi.
-vuoret
-täydelliset vihreät peltotilkut
-joet
-pienoismallitalot
-reppureissaajat
-kulttuurierot
-liikenne
-köyhyys
-saasteet
-lämpö
-kastiluokat
-valvominen
-liikaa kaikkea uutta
”Ristiriitaisuuksien maa. Taivaalta vuoristoinen satumaa. Läheltä köyhä ja likainen. Näen heti liudan asioita, joita inhoan ja joita rakastan. Esterin talon katto ja kiviset kierreportaat. Aamuisin näen vuoret. Lempipaikkani. Lämmin tuuli ja vieraat tuoksut. Sirkkojen laulu jatkuu läpi yön. Pilvinen taivas lyö öisin lieskojaan tämän laakson ylle. Kattomeri. Rakastan tätä. Sähkökatkokset ja kynttilät. Se on kaunis näky tältä katolta. Tältä katolta soitan kitaraa ja kuuntelen elämää minulle vieraassa paikassa.”
Joitakin päiviä.
-kulkukoirat
-tummat ihmiset
-hedelmämyyjät
-sotkuiset sähköjohdot
-ukkonen
-”lääkäri”
-ihmissuhdesotkut
-bussimatkat
-katulapset
-ikävä ei helpota
Viikko uudessa kodissa.
”Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää – sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.”
-Joh. 16:22-23
Viikko ja joitakin päiviä.
Surua siitä, ettet näe samaa kuin minä.
Miljoona sivua tekstiä siitä mikä on uutta ja ihanaa. Pelottavaa ja ärsyttävää.
21.9 Terveisiä Heliltä:
”luottamuksen puute itseen ja muihin valintaa vaativissa tilanteissa estää meitä sitoutumasta”
”luottamuksen puute juontaa juurensa perusturvallisuuden puutteeseen.”
”vertailu tappaa armon.” Aaammen.
Joitakin viikkoja.
Kirjeitä Suomesta.
Ikävä.
Kauniita kankaita.
Puhetta muiden turhista pelastamisyrityksistä.
Mielenosoitukset.
Paska ja puolueellinen uutisointi.
Huonot unet.
26.9
”Mulle tuli migreeni, Elina oksensi ja Anjulle nousi kuume..”
”ps. Ruohoo on tarjottu varmaan joka päivä Thamelissa.”
Kuukausi uudessa kodissa.
Hätä.
Muuta mietittävää.
Kotona rukoileva äiti.
”Eilen joku luuli kuolevansa ja rohkaistui olemaan rehellinen. Toinen rohkaistui toisen rohkeudesta, ja minä puolestani muistin Jumalan paremmin. Lepäsin hetken.”
Sekaisin päivistä.
Uuden oppimista.
Jotain järkeä.
"Minä herään varhain aamuun, jolla on merkitys. Minä teen työtä ja se tekee minulle hyvää. Minä näen vierasta maailmaa, ja koetan miltä tuntuu elää siinä hetki."
9.10
”What is your name?
”Pia? Oh it's a hindi name”
”Piaa ooo Piaaa!”
”You look like an angel! Your hair and everything!”
”..and you..you look like a Michael Jackson! Your eyes and lips.”
9.10
”Täytettyjä sieluja ja salminakkeja.” -Lahtinen
..tarviiko kertoa kenellekään, jos on oikeasti hyvä olla?
13.10
Hehhe. Lääkärivisiitit ja kaikenmaailman ongelmat.
19.10
Matkustin väsyneenä.
Ensimmäiset yöt eivät antaneet rauhaa.
Näin päivisin kauneutta, öisin painajaisia.
Ihailin värien ja luonnon kauneutta,
samalla ikävöiden sitä mikä ei kuulu minulle.
Laskin päiviä ja sähköjohtoihin juuttuneita leijoja.
Tummat kasvot ihmettelivät minua ja minä heitä.
Vihreä muuttui silmieni edessä syksyn kullaksi, ja minä lakkasin laskemasta päiviä.
Löysin itselleni kuplan, jossa on hyvä elää ilman yhteyttä ja ikävää.
Samalla huomasin laskevani uusi päiviä,
niitä jotka kuluvat puhkaistakseen kuplani.
19.10 Äidiltä terveisiä.
”Usko tekee kaiken mahdolliseksi,
rakkaus tekee kaiken keveäksi,
kiitollisuus saa kaiken riittämään,
mutta armo tekee kaiken täydelliseksi.”
21.10
”Aamut on tosi vaikeita täälläkin. Kello huutaa minut hereille 05:15 ja pakottaa nousemaan kylmään huoneeseen. Yöt on niin kylmiä, että joudun jo nyt nukkumaan villasukat ja pitkät housut jalassa. Silti jalkojen siirtäminen kylmälle lattialle tuntuu ylitsepääsemättömän vastenmieliseltä.
Taas aamu ilman sähköä, samoin kuin suurin osa illoista.
Vaikka kyllä kai tähänkin pimeässä hortoilemiseen ja kaasuhellalla aamukahvin keittämiseenkin tottuu. Kukot tietätävät minuutilleen, koska aloittavat kiljumisensa. Vapaapäivinä tarvitsee korvatulppia.”
”Vakiintunut aamupala. Murukahvia. Kaksi niin ”tummista” jauhoista valmistettua paahtoleipää, kuin koko Nepalista löytyy. Sulatejuustokolmioita pyöreästä paketista, jonka päällä on piirretty lehmä. Suklaalevitettä. Banaania ja muita hedelmiä. Öisin tiputtelen kaikessa hiljaisuudessa oikeaa kahvia suodatinpussin läpi, ja naureskelen sille, että siitä tulee mieleen isä.”
22.10
Liikuttavat lapset.
Töitä.
Väsymystä.
Loma.
Viidakko.
Norsut.
Kauneus.
Seikkailut.
24.10
”Turhautuminen, etten voi selittää tätä kenellekään... ja ääripäästä toiseen. Eikö mulla saa olla mitään, ennen kuin sanon Jumalalle, että vie mut minne haluat?..tänään tuntuu siltä.” Uutisia kotoa, enkä haluakaan enää palata takaisin.”
Kuukausi ennen lähtöä.
”Hauskaa, että nyt jo kuukautta ennen lähtöä tehdään luopumistyötä tästä kaikesta. Kaikki rakkaat lapset. Kaunis luonto. Liian hyvä ruoka. Kauniita ja ystävälliset ihmiset. Värit ja lämpö. ”Joop” -nimisen kaupan edessä notkuva hauskimman näköinen kulkukoira, jonka Anju nimesi ”Bossaksi”.. ja minusta sen tunnari ei voisikaan olla muuta kuin bossanovaa. Me ollaan tarkkailtu sitä ja sen elämää.
Tulee ikävä sitä, että viihdytetään itseämme liian aikaisin aamulla, tai mihin aikaan tahansa, personalisoimalla kulkukoiria ja kehittämällä niille tarinoita. Se on ihan hirveen hauskaa! Ollaan tavattu kahdentyyppisiä koiria: totaalisen aivokuolleen näköisiä ja oloisia, tai aivan todella skarpin ja terävän oloisia. Bossa on sellainen skarpin näköinen, se vahtii Jooppia.
Toinen meidän suosikki on Ratnaparkissa asuva matalapohjamallinen pötkyläkoira, joka on ehkä jotain aivokuolleen ja skarpin väliltä, mutta ainakin hirveen viihdyttävän näkönen. Sitten on vielä se länkisäärikoira, kulkuri-koira, jolla on uskottavuutta askelissaan, ja se herättää muissa koirissa kunnioitusta. Ja sitten on niitä harvoja typerän näkösiä puudeleita, tai kirppukoira meidän työpaikan edessä. (sille kaikki sympatiat.. ja ankalle, joka asuu pahvilaatikossa, jonka kyljessä lukee ”VIRGIN”.)
Tässä osiossa en aio puhua niistä autojen alle jääneistä puoliksi ruhjoutuneista yksilöistä, jotka hinaavat itseään eteenpäin autotien varressa.. tai niistä puoliksi vammautuneista ja epämuodostuneista yksilöistä. Bossalle respectiä! Se tietää paikkansa elämässä, vanhan kulkukoirankin edessä.”
27.10
Tihar. Kukkia on joka paikassa. Tänään palvotaan koiria.
1.11
TREKKI. Annapurna. Eisanoja.. paitsi sivutolkulla.
8.11
”Mä soittelin vähän väliä kotiin, kysyäkseni joko meillä on vauva. Ja niin kävi, että tänään meille syntyi nelikiloinen poikavauva. <3 Ihan mieletön fiilis! Olin miettiny jo pitkään, että voi kun saatais meidän perheeseen paapalle kaveri. Vähänkö me pilataan se! x) Vähän pääsi myös itkua, kun kuulin Pirren väsyneen äänen puhelimessa ja toukan tuhinan, kun se yritti syödä. Tuli kieltämättä vähän sellanen olo, että olis tehny mieli olla siellä.. ja ainakin nyt on jotain erityistä, miks haluan mennä takaisin. En ehkä tajuu vielä, että meillä on uus ihana perheenjäsen."
10.11
Terveisiä äidiltä:
”isää luultiin taas spugeks, joku nainen tuli vaahtoomaan sille että et kai sä humalassa meinaa lähtee ajaan.. sanoin isälle, et oisko aika mennä parturiin ja hakee vaatetta.”
12.11
”Hi good evening piia. Hope grace of god every body fine ya. Sweet remembering ya. In my sight coming u n only that beautiful mountains. U r so good girl ya. Praying n hope doing good ya. Thanks god for this 9 voluntiers in this land. Ur so good piia. Be good n do good ya. Chicken curry, don't worry ya. Hope see u. Good night. Any problem cal 24 hour ready ya.” :D :D :D
16.11
Lauantaiaamu oli rasittava, kun Anju on niin aamu-uninen ja äreä, mutta kun siitä selvittiin, päätettiin lähtee paikalliseen ROCK-KONSERTTIIN, mistä Bijay ilmotti. Oli tosi hauskaa nähdä Nepalilaisia pikkuemoja, ne on ihan kauheen söpöjä.
”Can we have a friendship?”
17.11
Lapset oli tänään ihania. Pikku Ashis on älyttömän reipas koululainen, ja tänään huomasin että se tekee Rian puolesta senkin tehtäviä, koska toisella ei ollut kynää. :( Lapset on jotenkin ollu tosi läheisyyden kipeitä. Onhan ne liikuttavia, kun ne ottaa kadulla kädestä kiinni ja sitten mennään niin kuin äidit ja lapset ”kouluun”.
Kulutusvimma-ahdistus.
Nyt on uitu syvissä vesissä oman turhamaisuuden ja kaiken kanssa. Välillä huvitan itteenikin oman mustavalkoisuuteni kanssa. Tuntuu niin kornilta vaahdota täällä kaikista maailman epäkohdista, kun silti tuntuu, etten saa muutettua itteeni pätkääkään.. eikä ihmiset suomessa elä yhtään samanlaisessa ympäristössä. Voi tuntua lähinnä tekopyhältä maailman parantamiselta. Rasittava ihminen.
18.11
What matter most?
No matter what I say, what I believe, and what I do, I'm bankrupt Without love.
1 Kor. 13:3
19.11
Sosiaalipolitiikkakriisi.
22.11
Viime yönä nousi sitten kuume, enkä edes muista koska viimeks olisin tärissyt kylmästä kuumeen noustessa. Rupesin taas yön pimeinä tunteita maalailemaan kauhuskenaarioita kaikesta mahdollisesta. Joutuuko Jumala taivuttamaan mua sitä kautta? Ja sitten tajuan, että eihän mun Jumala oo mikään mielivaltainen hullu.. mutta en jos se on ainut keino? Oliko se ***** kohdalla ainut keino?
28.11
Jumala kuuli rukoukset ja pääsin hyvästelemään lapsia. Kyyneleet silmissä halattiin. Tuntui vaikealta kuulla, että tämä oli lapsille vaikea päivä.. niin se oli meillekin. Olisin halunnut luvata, että tulen takaisin, mutta entä jos en tulisi? En halua enää koskaan luvata niin, ilman että tiedän pystyväni siihen. Mä en todella tiedä näenkö niitä lapsia enää koskaan.
29.11 Delhin lentokenttä
"Ei enää elämää täynnä olevia paikallisbusseja Bainsepatyyn. Ei tummia bussipoikia ovissa roikkumassa. Ei liikenteen melua ja pahaa ilmaa. Ei taloista pullistelevaa laaksoa ja öisiä bussimatkoja auton katolla. Ei hedelmäkojuja. Ei vuoria kehystämässä maisemaa. Ei sotilaita aamulenkillä. Ei kello viiden herätyksiä kylmässä talossa. Ei maailman herkullisinta ruokaa. Ei hippiravintolaa Thamelissa. Ei jazz-iltoja tiistaisin.
Ei raamattupiirejä lähetystyöntekijöiden kanssa, niiden joiden elämänasenteeseen ja perheisiin rakastuin. Ei enää Gemini-markettia tai Jawalakhelin nettikahviloita. Ei Highergroundin porkkanapiirakoita ja päivänsanahetkiä. Ei Bossa-koiraa "Joop" -kaupan edessä. Ei työmatkaa Ratnaparkkiin. Ei pikkuruisia takseja huijaavine kuskeineen. Ei lehmiä ja koiria tiellä. Ei lapsia ja rampoja kaduilla. Ei tööttääviä riksoja. Ei aamupalapaikan väsyneitä tarjoilijoita. Ei ainuttakaan set breakfastia, "black coffee whit sepret milk".
Ei lapsia tarttumassa käteen, matkalla töihin. Ei karvatonta koiraa työpaikan ovella. Ei iloisia namasteja ja kumarruksia. Ei tummia silmiä ja naurua. Ei kädestä kilpailua. Ei kakan hajua. Ei pikku-Ashista ja Aku Ankka -naurua. Ei "jees-jees" -miestä, ei kiinalaissiskoksia, ei huilupoikaa, tanssivia tyttöjä, ei pissapukuista prinsessaa, ei presidenttiä. Ei "ketään" tarvitsevaa.
Ei Esteriä. Ei Itävallan tyttöjä, ei yhteisiä kitarahetkiä talon katolla. Ei maailman sotkuisinta keittötä. Ei kylmää suihkua tai jokapäiväisiä sähkökatkoksia. Ei kynttilöitä, villasukkia, tyttöjen kirjeitä suomesta. Ei Dalai Laman tai rastajumalan kuvia. Ei huvittavaa aksenttia ja väärinymmäryksiä. Ei etäisyyttä vaikeisiin asioihin. Ei lohtua siitä, että tämä kestää ikuisuuden."
Vuosi ja seitsemän päivää.
Kirjoitin surevani, etten osannut auttaa sinua. Kirjoitin siitä miltä tuntuu lähteä. Siitä miten vihaan kun sanotaan, että jostain täytyy luopua, että jotain voi syntyä tilalle. ”Kaikkihan sen tietävät, joten eiköhän se sovi minullekin. Kun ei edes tunnu miltään. Vaikka eilen tuntui.”
Vuosi ja kolme päivää.
”Minulla on vaiva joka ei tapa, mutta silti olen täällä sairauksien supermarketissa. Keltainen lappu kourassani. Se kertoo kuka olen, ja mistä syystä vien asiantuntijoiden arvokasta aikaa. Käytävästä vasemmalle, T-alueelle. T-alueelta selvitään, mutta millä kirjaimella kuvataan niitä, jotka eivät ehkä ole yhtä onnekkaita? --- Ei tunnu siltä, että olen lähdössä.”
360päivää.
Lentokoneessa, 5228km Delhiin ja ”Hyvää Nepalia!” -tekstiviestit. Toivomus, että vanhat muistot antaisivat jo olla.
Vähän alle vuosi.
-vuoret
-täydelliset vihreät peltotilkut
-joet
-pienoismallitalot
-reppureissaajat
-kulttuurierot
-liikenne
-köyhyys
-saasteet
-lämpö
-kastiluokat
-valvominen
-liikaa kaikkea uutta
”Ristiriitaisuuksien maa. Taivaalta vuoristoinen satumaa. Läheltä köyhä ja likainen. Näen heti liudan asioita, joita inhoan ja joita rakastan. Esterin talon katto ja kiviset kierreportaat. Aamuisin näen vuoret. Lempipaikkani. Lämmin tuuli ja vieraat tuoksut. Sirkkojen laulu jatkuu läpi yön. Pilvinen taivas lyö öisin lieskojaan tämän laakson ylle. Kattomeri. Rakastan tätä. Sähkökatkokset ja kynttilät. Se on kaunis näky tältä katolta. Tältä katolta soitan kitaraa ja kuuntelen elämää minulle vieraassa paikassa.”
Joitakin päiviä.
-kulkukoirat
-tummat ihmiset
-hedelmämyyjät
-sotkuiset sähköjohdot
-ukkonen
-”lääkäri”
-ihmissuhdesotkut
-bussimatkat
-katulapset
-ikävä ei helpota
Viikko uudessa kodissa.
”Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää – sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.”
-Joh. 16:22-23
Viikko ja joitakin päiviä.
Surua siitä, ettet näe samaa kuin minä.
Miljoona sivua tekstiä siitä mikä on uutta ja ihanaa. Pelottavaa ja ärsyttävää.
21.9 Terveisiä Heliltä:
”luottamuksen puute itseen ja muihin valintaa vaativissa tilanteissa estää meitä sitoutumasta”
”luottamuksen puute juontaa juurensa perusturvallisuuden puutteeseen.”
”vertailu tappaa armon.” Aaammen.
Joitakin viikkoja.
Kirjeitä Suomesta.
Ikävä.
Kauniita kankaita.
Puhetta muiden turhista pelastamisyrityksistä.
Mielenosoitukset.
Paska ja puolueellinen uutisointi.
Huonot unet.
26.9
”Mulle tuli migreeni, Elina oksensi ja Anjulle nousi kuume..”
”ps. Ruohoo on tarjottu varmaan joka päivä Thamelissa.”
Kuukausi uudessa kodissa.
Hätä.
Muuta mietittävää.
Kotona rukoileva äiti.
”Eilen joku luuli kuolevansa ja rohkaistui olemaan rehellinen. Toinen rohkaistui toisen rohkeudesta, ja minä puolestani muistin Jumalan paremmin. Lepäsin hetken.”
Sekaisin päivistä.
Uuden oppimista.
Jotain järkeä.
"Minä herään varhain aamuun, jolla on merkitys. Minä teen työtä ja se tekee minulle hyvää. Minä näen vierasta maailmaa, ja koetan miltä tuntuu elää siinä hetki."
9.10
”What is your name?
”Pia? Oh it's a hindi name”
”Piaa ooo Piaaa!”
”You look like an angel! Your hair and everything!”
”..and you..you look like a Michael Jackson! Your eyes and lips.”
9.10
”Täytettyjä sieluja ja salminakkeja.” -Lahtinen
..tarviiko kertoa kenellekään, jos on oikeasti hyvä olla?
13.10
Hehhe. Lääkärivisiitit ja kaikenmaailman ongelmat.
19.10
Matkustin väsyneenä.
Ensimmäiset yöt eivät antaneet rauhaa.
Näin päivisin kauneutta, öisin painajaisia.
Ihailin värien ja luonnon kauneutta,
samalla ikävöiden sitä mikä ei kuulu minulle.
Laskin päiviä ja sähköjohtoihin juuttuneita leijoja.
Tummat kasvot ihmettelivät minua ja minä heitä.
Vihreä muuttui silmieni edessä syksyn kullaksi, ja minä lakkasin laskemasta päiviä.
Löysin itselleni kuplan, jossa on hyvä elää ilman yhteyttä ja ikävää.
Samalla huomasin laskevani uusi päiviä,
niitä jotka kuluvat puhkaistakseen kuplani.
19.10 Äidiltä terveisiä.
”Usko tekee kaiken mahdolliseksi,
rakkaus tekee kaiken keveäksi,
kiitollisuus saa kaiken riittämään,
mutta armo tekee kaiken täydelliseksi.”
21.10
”Aamut on tosi vaikeita täälläkin. Kello huutaa minut hereille 05:15 ja pakottaa nousemaan kylmään huoneeseen. Yöt on niin kylmiä, että joudun jo nyt nukkumaan villasukat ja pitkät housut jalassa. Silti jalkojen siirtäminen kylmälle lattialle tuntuu ylitsepääsemättömän vastenmieliseltä.
Taas aamu ilman sähköä, samoin kuin suurin osa illoista.
Vaikka kyllä kai tähänkin pimeässä hortoilemiseen ja kaasuhellalla aamukahvin keittämiseenkin tottuu. Kukot tietätävät minuutilleen, koska aloittavat kiljumisensa. Vapaapäivinä tarvitsee korvatulppia.”
”Vakiintunut aamupala. Murukahvia. Kaksi niin ”tummista” jauhoista valmistettua paahtoleipää, kuin koko Nepalista löytyy. Sulatejuustokolmioita pyöreästä paketista, jonka päällä on piirretty lehmä. Suklaalevitettä. Banaania ja muita hedelmiä. Öisin tiputtelen kaikessa hiljaisuudessa oikeaa kahvia suodatinpussin läpi, ja naureskelen sille, että siitä tulee mieleen isä.”
22.10
Liikuttavat lapset.
Töitä.
Väsymystä.
Loma.
Viidakko.
Norsut.
Kauneus.
Seikkailut.
24.10
”Turhautuminen, etten voi selittää tätä kenellekään... ja ääripäästä toiseen. Eikö mulla saa olla mitään, ennen kuin sanon Jumalalle, että vie mut minne haluat?..tänään tuntuu siltä.” Uutisia kotoa, enkä haluakaan enää palata takaisin.”
Kuukausi ennen lähtöä.
”Hauskaa, että nyt jo kuukautta ennen lähtöä tehdään luopumistyötä tästä kaikesta. Kaikki rakkaat lapset. Kaunis luonto. Liian hyvä ruoka. Kauniita ja ystävälliset ihmiset. Värit ja lämpö. ”Joop” -nimisen kaupan edessä notkuva hauskimman näköinen kulkukoira, jonka Anju nimesi ”Bossaksi”.. ja minusta sen tunnari ei voisikaan olla muuta kuin bossanovaa. Me ollaan tarkkailtu sitä ja sen elämää.
Tulee ikävä sitä, että viihdytetään itseämme liian aikaisin aamulla, tai mihin aikaan tahansa, personalisoimalla kulkukoiria ja kehittämällä niille tarinoita. Se on ihan hirveen hauskaa! Ollaan tavattu kahdentyyppisiä koiria: totaalisen aivokuolleen näköisiä ja oloisia, tai aivan todella skarpin ja terävän oloisia. Bossa on sellainen skarpin näköinen, se vahtii Jooppia.
Toinen meidän suosikki on Ratnaparkissa asuva matalapohjamallinen pötkyläkoira, joka on ehkä jotain aivokuolleen ja skarpin väliltä, mutta ainakin hirveen viihdyttävän näkönen. Sitten on vielä se länkisäärikoira, kulkuri-koira, jolla on uskottavuutta askelissaan, ja se herättää muissa koirissa kunnioitusta. Ja sitten on niitä harvoja typerän näkösiä puudeleita, tai kirppukoira meidän työpaikan edessä. (sille kaikki sympatiat.. ja ankalle, joka asuu pahvilaatikossa, jonka kyljessä lukee ”VIRGIN”.)
Tässä osiossa en aio puhua niistä autojen alle jääneistä puoliksi ruhjoutuneista yksilöistä, jotka hinaavat itseään eteenpäin autotien varressa.. tai niistä puoliksi vammautuneista ja epämuodostuneista yksilöistä. Bossalle respectiä! Se tietää paikkansa elämässä, vanhan kulkukoirankin edessä.”
27.10
Tihar. Kukkia on joka paikassa. Tänään palvotaan koiria.
1.11
TREKKI. Annapurna. Eisanoja.. paitsi sivutolkulla.
8.11
”Mä soittelin vähän väliä kotiin, kysyäkseni joko meillä on vauva. Ja niin kävi, että tänään meille syntyi nelikiloinen poikavauva. <3 Ihan mieletön fiilis! Olin miettiny jo pitkään, että voi kun saatais meidän perheeseen paapalle kaveri. Vähänkö me pilataan se! x) Vähän pääsi myös itkua, kun kuulin Pirren väsyneen äänen puhelimessa ja toukan tuhinan, kun se yritti syödä. Tuli kieltämättä vähän sellanen olo, että olis tehny mieli olla siellä.. ja ainakin nyt on jotain erityistä, miks haluan mennä takaisin. En ehkä tajuu vielä, että meillä on uus ihana perheenjäsen."
10.11
Terveisiä äidiltä:
”isää luultiin taas spugeks, joku nainen tuli vaahtoomaan sille että et kai sä humalassa meinaa lähtee ajaan.. sanoin isälle, et oisko aika mennä parturiin ja hakee vaatetta.”
12.11
”Hi good evening piia. Hope grace of god every body fine ya. Sweet remembering ya. In my sight coming u n only that beautiful mountains. U r so good girl ya. Praying n hope doing good ya. Thanks god for this 9 voluntiers in this land. Ur so good piia. Be good n do good ya. Chicken curry, don't worry ya. Hope see u. Good night. Any problem cal 24 hour ready ya.” :D :D :D
16.11
Lauantaiaamu oli rasittava, kun Anju on niin aamu-uninen ja äreä, mutta kun siitä selvittiin, päätettiin lähtee paikalliseen ROCK-KONSERTTIIN, mistä Bijay ilmotti. Oli tosi hauskaa nähdä Nepalilaisia pikkuemoja, ne on ihan kauheen söpöjä.
”Can we have a friendship?”
17.11
Lapset oli tänään ihania. Pikku Ashis on älyttömän reipas koululainen, ja tänään huomasin että se tekee Rian puolesta senkin tehtäviä, koska toisella ei ollut kynää. :( Lapset on jotenkin ollu tosi läheisyyden kipeitä. Onhan ne liikuttavia, kun ne ottaa kadulla kädestä kiinni ja sitten mennään niin kuin äidit ja lapset ”kouluun”.
Kulutusvimma-ahdistus.
Nyt on uitu syvissä vesissä oman turhamaisuuden ja kaiken kanssa. Välillä huvitan itteenikin oman mustavalkoisuuteni kanssa. Tuntuu niin kornilta vaahdota täällä kaikista maailman epäkohdista, kun silti tuntuu, etten saa muutettua itteeni pätkääkään.. eikä ihmiset suomessa elä yhtään samanlaisessa ympäristössä. Voi tuntua lähinnä tekopyhältä maailman parantamiselta. Rasittava ihminen.
18.11
What matter most?
No matter what I say, what I believe, and what I do, I'm bankrupt Without love.
1 Kor. 13:3
19.11
Sosiaalipolitiikkakriisi.
22.11
Viime yönä nousi sitten kuume, enkä edes muista koska viimeks olisin tärissyt kylmästä kuumeen noustessa. Rupesin taas yön pimeinä tunteita maalailemaan kauhuskenaarioita kaikesta mahdollisesta. Joutuuko Jumala taivuttamaan mua sitä kautta? Ja sitten tajuan, että eihän mun Jumala oo mikään mielivaltainen hullu.. mutta en jos se on ainut keino? Oliko se ***** kohdalla ainut keino?
28.11
Jumala kuuli rukoukset ja pääsin hyvästelemään lapsia. Kyyneleet silmissä halattiin. Tuntui vaikealta kuulla, että tämä oli lapsille vaikea päivä.. niin se oli meillekin. Olisin halunnut luvata, että tulen takaisin, mutta entä jos en tulisi? En halua enää koskaan luvata niin, ilman että tiedän pystyväni siihen. Mä en todella tiedä näenkö niitä lapsia enää koskaan.
29.11 Delhin lentokenttä
"Ei enää elämää täynnä olevia paikallisbusseja Bainsepatyyn. Ei tummia bussipoikia ovissa roikkumassa. Ei liikenteen melua ja pahaa ilmaa. Ei taloista pullistelevaa laaksoa ja öisiä bussimatkoja auton katolla. Ei hedelmäkojuja. Ei vuoria kehystämässä maisemaa. Ei sotilaita aamulenkillä. Ei kello viiden herätyksiä kylmässä talossa. Ei maailman herkullisinta ruokaa. Ei hippiravintolaa Thamelissa. Ei jazz-iltoja tiistaisin.
Ei raamattupiirejä lähetystyöntekijöiden kanssa, niiden joiden elämänasenteeseen ja perheisiin rakastuin. Ei enää Gemini-markettia tai Jawalakhelin nettikahviloita. Ei Highergroundin porkkanapiirakoita ja päivänsanahetkiä. Ei Bossa-koiraa "Joop" -kaupan edessä. Ei työmatkaa Ratnaparkkiin. Ei pikkuruisia takseja huijaavine kuskeineen. Ei lehmiä ja koiria tiellä. Ei lapsia ja rampoja kaduilla. Ei tööttääviä riksoja. Ei aamupalapaikan väsyneitä tarjoilijoita. Ei ainuttakaan set breakfastia, "black coffee whit sepret milk".
Ei lapsia tarttumassa käteen, matkalla töihin. Ei karvatonta koiraa työpaikan ovella. Ei iloisia namasteja ja kumarruksia. Ei tummia silmiä ja naurua. Ei kädestä kilpailua. Ei kakan hajua. Ei pikku-Ashista ja Aku Ankka -naurua. Ei "jees-jees" -miestä, ei kiinalaissiskoksia, ei huilupoikaa, tanssivia tyttöjä, ei pissapukuista prinsessaa, ei presidenttiä. Ei "ketään" tarvitsevaa.
Ei Esteriä. Ei Itävallan tyttöjä, ei yhteisiä kitarahetkiä talon katolla. Ei maailman sotkuisinta keittötä. Ei kylmää suihkua tai jokapäiväisiä sähkökatkoksia. Ei kynttilöitä, villasukkia, tyttöjen kirjeitä suomesta. Ei Dalai Laman tai rastajumalan kuvia. Ei huvittavaa aksenttia ja väärinymmäryksiä. Ei etäisyyttä vaikeisiin asioihin. Ei lohtua siitä, että tämä kestää ikuisuuden."
maanantaina 31. elokuuta 2009
Tämän juna-aseman harmaa taivas on täynnä muuttolintuja. Yksi lintuaura. Toinen. Jokaisella linnulla oma paikkansa. Kolmas. Yksi meinaa jäädä jälkeen. Neljäs. Minua pelottaa. Viides. Tuntuu tyhjältä. Kuudes. Koko taivas täynnä pieniä lintuja. Kaikki matkalla etelään. Ihan niin kuin ne pakenisivat. Huutavat ja pakenevat. Maailmanloppu? Miksi ne lentävät juuri tänään? Ihan niin kuin elokuvissa. Miksi seison tässä? Pitääkö minunkin paeta? Pitääkö minunkin taas lentää? Suututtaa, että pelottaa.
sunnuntaina 23. elokuuta 2009
metric - empty
There was no way out, the only way out was to give in
There was no way out, the only way out was to give in
How I love to give in
Here no one sleeps, one lays up while the other lies down
Where no one sleeps, one lays up while the other lies down
Ask the line on your face what the line on your hand meant
We couldn't see what was coming
Shake your head it's empty
Shake your hips move your feet
Shake your head it's empty
Shake your hips move your feet
I'm so glad that I'm an island now
Sickness was fixing me some
Coughed out my heart in the last stall
Now that the damage is done
I never miss it at all
There was no way out, the only way out was to give in
How I love to give in
Here no one sleeps, one lays up while the other lies down
Where no one sleeps, one lays up while the other lies down
Ask the line on your face what the line on your hand meant
We couldn't see what was coming
Shake your head it's empty
Shake your hips move your feet
Shake your head it's empty
Shake your hips move your feet
I'm so glad that I'm an island now
Sickness was fixing me some
Coughed out my heart in the last stall
Now that the damage is done
I never miss it at all
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)